maanantai 24. syyskuuta 2012

Esittelyni

Tässä siis taustatietoja itsestäni jos etsit itsellesi ehdokasta Lahden alueelta. Olen 34-vuotias eli sekoitus kokemusta ja sopivasti nuorta asennetta. Miten minusta tuli juuri minä alkoi Nurmijärven kunnasta, pääkaupunkiseudulla mutta maalla. Opin yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja yhteisen vastuun ottamisesta jo kotona, kun molemmat vanhempani olivat aktiivisesti kunnan toiminnassa mukana. Perusperiaatteinani elämässä muutenkin ovat rehellisesti toimiminen ja se mitä tehdään, tehdään kunnolla. Lukio-iän jälkeen kävin hieman koukeroisemman opiskelupolun Lahden kansanopiston kautta, parin välivuoden ja Euroopan kautta. Opiskelin Vaasan ammattikorkeakoulussa alemman korkeakoulututkinnon kansainvälisestä kaupasta, opinnot suoritin englanninkielellä ja kansainvälisellä linjalla. Maisterintutkintoni sen sijaan olen suorittanut Ruotsissa. Tämä johtui siitä yksinkertaisesta koulutuspoliittisesta asiasta, että tuohon aikaan en saanut ammattikorkeakouluopintoja hyväksiluettua kokonaisuudessaan Vaasassa AMKin vieressä sijaitsevassa yliopistossa.. Olisi pitänyt aloittaa melkein alusta. Kuitenkin Ruotsissa oltiin jo avarakatseisempia korkeakouluopintojen tunnustamisessa ja siellä sain siis jatkaa suoraan siitä mihin edellisessä tutkinnossani lopetin. Tätä koulutuspolkujen järkeistämistä on sittemmin työstetty Suomessa ja onneksi on kehitetty uusia Master-linjoja ja muita, mutta käsittääkseni käytännöt ovat edelleen hyvin kirjavia ja oppilaitoksesta riippuvaisia.

Ammattikorkeakoulut ja ammatilliset oppilaitokset ovat hyvin olennaisessa osassa Suomen koulutusjärjestelmää, on ihan turhaa vaatia kaikilta yliopistotutkintoja ja ajatella kaikille sopivan samanlainen opiskelutekniikka luennoilla istuen ja kirjoista asioita opetellen. Työkokemusta minulle kertyi opiskeluaikanani siis erilaisista asiakaspalvelutehtävistä, ravintola-alalta, matkailun alalta ja parista suuremmasta kansainvälisestä yrityksestä. Opiskeluaikanani myös toimin opiskelijajärjestössä ja opiskelijalehden päätoimittajana vuoden verran. Opintojen jälkeen sitten pääsi/jouduin/ajauduin Teknillisen korkeakoulun tutkimusrahoituksen pariin ensin osastosihteeriksi ja sitten taloussuunnittelijaksi. Vietin aikaa lähinnä EU-rahoitteisten tutkimushankkeiden raporttien ja EU:n kaikkea muuta kuin selkokielisten ohjeistusten parissa. Olen toiminut myös projektipäällikkönä Tampereen teknillisessä yliopistossa, myöskin tutkimusrahoitukseen ja sen hallinnoinnin kehittämiseen liittyen. Tämän jälkeen tarvitsin kuitenkin taukoa ja etäisyyttä suomalaisten yliopistojen rahoituskuvioista ja muutin Irlantiin, jossa vietin kaksi vuotta työskennellen yhdysvaltalaisen tunnetun IT-yrityksen ohjelmistomyynnissä. Muissa maissa asuminen on näyttänyt minulle uusia puolia itsestäni, mutta myös omasta kotimaastani. Kun näkee muutakin kuin omia ympyröitään, näkee joskus selvemmin kuin sisällä arjen asioissa. Olen osannut arvostaa tiettyjä asioita ja suomalaisia yhteiskunnan rakenteita ihan toisella tavalla palattuani muualta. Suomalaiset koululaiset kun valittavat kouluruuan laadusta ja mausta, ja kyllähän niissä eineksineen ja keskuskeittiöineen olisi paljonkin kehittämistä, mutta onhan se hienoa että meillä tarjotaan ilmaista kouluruokaa! Toisaalta taas muualta voisimme oppia monissa asioissa, vaikka sosiaalisesta kanssakäymisestä, positiivisuudesta, keskustelutaidosta, perheen merkityksestä ja onnellisuudesta, vaikka taloudellinen tilanne ei olisikaan aivan toivottava.

Einstein totesi ettei tieto ole todellista älykkyyttä, vaan mielikuvituksen käyttäminen. Tämä varmasti pitää paikkansa ja ihmisillä tulisi olla mahdollisuus kehittää ja luoda asioita ympärillään itse. Kun on jonkin itse tehnyt tai johonkin osallistunut, sitä arvostaa ihan eri tavalla kuin ulkopuolelta annettua. Voimme antaa lapsille kaiken ja erityisesti rahaa, mutta emme voi rahalla kasvattaa heitä ajattelemaan ja luomaan itse sellaisia asioita, jotka heitä kiinnostavat.

Pääteemani kunnallisvaaleissa on avoimuus ja yhdessä tekeminen. Päätösten teon ja niiden valmistelun tulee olla avoin prosessi, kaikkien asiaa koskevien tulee voida osallistua keskusteluun. Kehitämme kaupunkiamme yhdessä, erilaiset mielipiteet ovat rikkaus. Ollakseen onnellinen, ihmisen tulee kokea voivansa vaikuttaa omaan ympäristöönsä ja hyvinvointiinsa. Työn tulee tuntua mielekkäältä, samoin kuin ihmissuhteiden. Perheet, urheiluseurat, yhteisöt ja kaupunki tuovat yhteisön tukea ja iloa yhdessä tekemiseen. Minulle paljon voimaa antavat omat harrastukseni ja luonnossa liikkuminen. Perheeni koostuu miehestäni ja kahdesta koirastamme. Perheen "ulkojäsen" asuu tallissa Lahden ulkopuolella. Sosiaalisuus on tärkeää ja on oltava paikkoja, joissa helposti tavata toisia ihmisiä, ilman korkeita maksuja, jäsenyyksiä tai muita järjestelyjä. Esimerkiksi lähikirjastot ovat juuri tällaisia paikkoja ja ne ovat kaupunkilaisille erittäin tarpeellisia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti